Halloween!

Hyvää Halloweenia!

Halloweenistahan on alkanut Suomessa muodostumaan pääsiäisen kaltainen juhlapäivä, jota ei vielä omassa lapsuudessani vietetty juuri mitenkään. Nykyään täytyy varata keppostelijoita varten halloween-karkit jo hyvissä ajoin, sillä ihan ei tunnu olevan selvää, mikä se virallinen keppostelupäivä täällä on. Ja onko sillä toisaalta väliäkään. Minusta keppostelijoita saa käydä ovella vaikka kokonaisen viikon, jos se lapsille tuo iloa.

Halloween-kakku on lähes joka vuotinen traditio meidän perheessä.

Tänä vuonna tein MeKon ohjeella kakun. Ohje löytyy täältä.

Itse tykkään tehdä yleensä aina juustokakkuja. Ne ovat helppoja ja suhteellisen nopeita valmistaa. Lisäksi yhdestä ohjeesta voi muokata lähes rajattomasti erilaisia vaihtoehtoja. Juustokakku on myös helppo koristella.

Olen surkea tekemään täytekakkua, joten juustokakku on taivaan lahja minunlaiselle poropeukalolle. Lisäksi ne ovat mielestäni maultaan yleensä pettämättömiä. Juustokakun voi myös (ja kannattaakin) tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi, jotta juhlapäivänä aikaa jää muihin valmisteluihin.

Tykkään koristella kotia, myös Halloween juhlia varten. Koristelen, vaikka meillä ei juhlia pidettäisikään. Perinteisesti kuitenkin lastemme synttärit on pidetty juuri Halloweenin aikoihin, jolloin teeman mukaisesti voi juhlia myös nämä kutsut.

Kummitusten kokous terassilla näkyy myös keittiömme ikkunasta sisälle.

OTA TÄSTÄ VINKKI TALTEEN:

Halloweenin jälkeen tulee kaikki halloween-koristeet, sekä -asut isoihin alennuksiin, joten jos päätätkin juuri tänä vuonna koristella kotisi Halloween-juhlaa varten, malta kuitenkin vielä mielesi ja osta koristeet vasta Halloween jälkeen, seuraavaa vuotta varten.

Minusta on kiva koristella kotia milloin minkäkin teeman mukaisesti, mutta kyllä hallween ja joulu pääsevät listan kärkeen. Kun koti on riisuttu Halloween-humusta, voi aloittaakin jo joulun koristamisen.

Edellinen
Edellinen

Koululaistytön huone

Seuraava
Seuraava

Pienen eteisen pieni freesaus