Kodin seinien sävyt

Uudessa kodissa meillä ei ole yhtään valkoista seinää. Pääsävyinä toimivat ruskeaan taittavat harmaat ja tehostesävyinä maanläheisiä vihreän ja punaruskean sävyjä.

Ajattelen, että talon tyyli, aikakausi ja muotokieli määrittelee paljon kodin sisustusta. Koko kodin sisustus- ja värimaailma lähtikin liikkeelle talon olemassa olevista kiinteistä materiaaleista, kuten suuren takan, sekä sitä ympäröivän koristetiilimuurauksen sävyistä ja muotoiluista. Muutimme tähän taloon hyvin erityylisestä 60-luvun vanhasta omakotitalosta, joten uuden, modernimman tyylin hakeminen oli samalla melko vaikeaa, mutta myös piristävää.

Suurten remonttien sijaan pyrimme kunnostamaan ja muokkaamaan taloa oman tyylimme mukaiseksi pikkuhiljaa, sekä pienillä muutoksilla. Onkin oikeastaan ollut järkevää ensin asettua taloon asumaan ja antaa omien ajatusten talon muutostarpeista ensin selkiintyä. Selviksi tulevaisuuden remonttikohteiksi on ehtinyt jo hahmottua olohuone/keittiön lattia, kylpyhuone, sekä keittiö. Nämä muuttamalla oman tyylin/maun mukaiseksi, saa tämänkin kodin tuntumaan omalta. Kuitenkin seinien maalaus haluttiin toteuttaa vielä talon ollessa tyhjillään, ennen muuttoamme sisään.

Käyttämämme värit ovat Tikkurilan tunneväri 2020 värikartasta.

  • Tikkurilan harmaa TIKH

  • Hohkakivi H487

  • Linna J484 (tämä sävy oli valmiiksi paneeliseinissä eikä sitä lähdetty muuttamaan)

  • Amuletti K481

  • Nefriitti N494

  • Rooibos M476

  • Ruusun hetki V413

Aloitin sävyjen etsimisen tilaamalla A4 kokoiset sävypaperit Tikkurilalta, joiden avulla sain paremmin hahmoteltua sävyeroja kunkin sävyn välillä. Näitä mallikappaleita kannattaakin käydä tutkailemassa päivän eri valoisuusaikoina, sillä erot ovat todella huimat päiväsaikaan, luonnonvalossa, keinotekoisessa valossa, sekä hämärässä. Me muutimme vuoden pimeimpään ajankohtaan, joten päivänvaloa oli asunnossa vain todella pienen hetken ja senkin hetken valon määrä oli vähäistä. En siis päässyt kunnolla näkemään sävyjä kirkkaassa luonnonvalossa, kuten kesäaikaan.

Makuuhuoneen alkuperäinen seinien sävy oli vaaleansininen (viimeinen kuva). Halusin tähän huoneeseen mahdollisimman maanläheisen, rauhoittavan sävyn, joka lopulta oli sama yhtenäinen sävy olohuoneen, sekä yläkerran aulan kanssa (Hohkakivi).

Lapset pääsivät itse vaikuttamaan omien huoneiden sävyihin. Pienemmän tytön huoneeseen tuli vuoden 2023 väriksikin valikoitunut Ruusun hetki ja isompi tyttö valitse tehostesävyksi tumman Rooibos sävyn. Muut seinä maalattiin vaalealla Tikkurilan harmaalla.

Koko talon pääsävynä toimii ruskeaan taittava harmaa Hohkakivi, joka kulkee olohuoneesta, makuuhuoneeseen, sekä portaikosta yläkerran aulatilaan.

Yläkerran aulan, sekä portaikon puupaneliverhoiluun jätimme alkuperäisen sävyn, joka näytti olevan prikulleen sama kuin Tikkurilan Linna -sävy.

Eteisen tehtosteseinä on maalattu vihreäksi. Vaaleanpunaiset kirsikkapuun kukat sointuu tähän sävyyn mielettömän hyvin.

Keittiön takaseinään tuli melko tumma rusehtavanharmaa sävy (Amuletti). Tarkoituksena on teettää tänne vielä keittiöremontti jota ajatellen sävy valittiin, mutta sävy menee kyllä tämän vanhankin kanssa vielä toistaiseksi ilman, että häiritsee silmää.

Myöhemmin maalasin itse keittiön välitilan mosaiikkilaatat mustalla kalkkimaalilla. Keittiöremontin suunnittelu on jo alkanut, joten uskalsin tehdä tällaisen väliaikaisratkaisun kunnes saamme kokonaan uuden keittiön.

Teetimme koko maalausurakan urakoitisijalla, sillä mielestäni viimeistelty maalijälki kruunaa koko kodin. En olisi koskaan itse saanut maalattua niin tasaista ja tarkkaa jälkeä, mitä ammattilaiset pystyvät, puhumattakaan ajasta, jonka juuri säästimme tämän kokoisen talon maalaamisessa.

Edellinen
Edellinen

Seinän sävynä Ruusun hetki

Seuraava
Seuraava

Juhlatarjoilut