Let’s face it! Kasvojen kohotusta luonnollisin menetelmin / pt 1.

Kuten jo aiemmassa postauksessani täällä kerroin, aloitin vuoden alusta kokonaisvaltaisen hyvinvointiin, kauneuteen ja terveyteen liittyvän itseni kehittämisen.

“Let’s Face It” - sarjassa keskityn kasvojen alueen hoitamiseen ja siihen liittyen olenkin päässyt nyt osallistumaan Faceimagen “Kasvot - Pintaa syvemmälle” -kurssille. Voit käydä itse tutustumassa kurssin sisältöön täällä.

Motivaatio juuri kyseiseen kurssiin lähti kasvoissani tapahtuneista ikääntymisen merkeistä, kuten alaspäin valahtaneen ihon, otsan vaakaryppyjen, sibeliusryppyjen ym. ikääntymisen merkkien esiin tulemisesta. Lisäksi turvotus kasvoillani (ja koko kehossa) on ikävä vaiva, josta haluan päästä eroon. Tämän tueksi olen myös muuttanut ruokavaliotani parempaan suuntaan.

Kurssi alkoi diagnostiikan tekemisellä ja sen myötä ongelma-alueita kehossani löytyi useita. Olin suorastaan hämmästynyt miten paljon jumeja kropassani oli. En esimerkiksi pystynyt alussa lainkaan rullaamaan ihoa dekolteen alueelta, tai otsasta. Lisäksi kurssin edetessä huomasin, miten paljon muita alueita minulla oli hoidettavana, kuin mitä alkuun lähdin itse hoitamaan. Esimerkkinä vaikkapa dekolteen alueen iho, joka on ryppyinen, eikä yhtään kimmoisa. Tai vaikka leuka ja leuan alaosa, joka myös oli veltto ja kimmoton. Näihin en ollut osannut aiemmin kiinnittää huomiota, vaan ilmenivät oikeastaan vasta kurssin edetessä.

Kurssia on nyt takana kolmisen viikkoa ja olen edennyt kurssilla seuraavasti:

  1. Aloitin hoitamaan ryhtiä ja pyrin tekemään joka päivä ryhtiä parantavia liikkeitä, sekä aamuisin lisäksi lymfa- ja verenkiertoa parantavaa liikuntaa.

  2. Ensimmäisen viikon ajan keskityin puhtaasti vain vatsan ja rintojen alueen hoitamiseen.

  3. Toisella viikolla siirryin näiden alueiden lisäksi hoitamaan dekolteeta, olkapäitä ja epäkkäitä. Tässä työsarkaa muuten riittää! Olen ällistynyt miten pahoja jumeja näillä alueilla onkin, vaikka olen silloin tällöin käynyt myös hierojalla.

  4. Kolmannella viikolla aloin edellisten alueiden hoitojen lisäksi hoitamaan myös kaulaa ja niskaa. Ja sama homma. Vaatii pitkäjänteistä hoitoa.

Käytän hoitoihin päivittäin 15 minuutista puoleentoista tuntiin, mutta jos päiväni on ollut kiireinen, en stressaa hoidoista, vaan hoidan esimerkiksi illalla televisiota katsellessani pahimpia jumeja ja keskityn kipeimpiin alueisiin. Vatsan alueen rullausta sekä päänahan hierontaa ja hoitoa teen yleensä suihkun yhteydessä. On parempi käyttää hoitoihin vaikka se 10min päivässä, kuin jättää ne kokonaan tekemättä. Hoidoista ei kuitenkaan saa tulla painetta tai stressiä, sillä muutenhan niiden vaikutus kääntyisi omaa kehoani vastaan

Olen ottanut myös Faceimagen selkärullan säännölliseen käyttööni ja yritän muistaa venyttää selkääni joka päivä. Joskus laiskuus meinaa siinäkin iskeä, enkä millään viitsisi käydä viideksi minuutiksi lattialle makaamaan, mutta kun sen kuitenkin teen, on olo venytyksen jälkeen todella paljon parempi. Voit hankkia itsellesi oman rullan täältä. Minulla on tuo luonnonvalkoinen, mutta rullaa on saatavana myös harmaana.

Kasvojen kinesioteippaus

Huomaan, että kasvoni ovat todella ilmeikkäät ja saatan nostaa kulmiani melko usein, joten tähän pyrin myös kiinnittämään enemmän huomiota. Olen opetellut esimerkiksi meikkaamaan nyt ilman kulmien nostelua. Toisaalta nostelu on saattanut myös johtua raskaista luomista, jotka ovat nyt alkaneet selvästi nousemaan. Tällöin myös osa kulmien kohottamisista jää luonnollisestikin pois.

Teippauksen aloitin jo pari kuukautta sitten, jotta kasvojen lihakset alkaisivat rentoutumaan ja näin myös rypyt siliämään. Teippaus enemmänkin tukee hierontoja, jolloin hieronnan vaikutus säilyy pidemmän aikaan. Otsaa teippaan oikeastaan joka yö.

Myös teippejä saa ostettua Faceimagen verkkokaupasta.

Tässä lähikuvaa dekolteestani

Alueella näkyy paljon pieniä mustelmia, jotka ovat syntyneet hoitojen yhteydessä huonon verenkierron ja lymfakierron johdosta. Lisäksi iho on ryppyinen, samea ja veltto. Hoitojen aikana rinta on arka, jumissa ja kipua tuntuu siellä täällä, eikä kudos meinaa irrota rullatessa, tai edes nostaessa. Nämä oireet kertovat, että aluetta tulee nyt hoitaa enemmän ja keskitynkin siihen lähes päivittäin.

No minkälaisia tuloksia huomaan syntyneen tässä ajassa?

  1. Turvotus on alkanut laskemaan

  2. Jumit alkavat pehmetä ja pystyn nykyään jopa hieman rullaamaan ihoani dekolteen alueella

  3. Hoitojen edetessä ja kireiden ja kipeitten kohtien löytyessä huomaan kehossani muutoksia, kuten esimerkiksi tunnen paremmin nyt käsiteltäessä ihon alla olevia lihaksia ja lihaskireyksiä. Myös osa kohdista on kipeytynyt hoitojen takia, mutta se kertoo vain siitä, miten jumissa paikat ovat olleet ja nyt niihin on syytä keskittyä vielä enemmän.

  4. Ihooni on syntynyt mustelmia hoitojen takia, joten ongelmakohta on ollut todellinen, eikä lymfa-, tai verenkierto ole alueella ollut kovinkaan hyvää.

  5. ISO MUUTOS: Raskaat luomet ovat nyt alkaneet vetäytymään takaisin ylöspäin. Tämä varmasti osittain jo helmikuussa aloittamani päänalueen hieronnan johdosta.

  6. Leukalinja on alkanut tulemaan paremmin esiin. Tämä varmasti liittyy osin jo tammikuussa aloittamaani, kerran viikossa tehtävään, koko kasvojen alueen hierontaan.

    Yleisesti ottaen moni paikka on alkanut vasta hoitojen alettua löytymään kehossani ja ymmärrän vasta nyt, että paikat ovat olleet totaalisen jumissa. Suurimmassa osassa kehoa tuntuu kipua niitä hoitaessa, joten joudun etenemään hyvin rauhalliseen tahtiin ja toistamaan montaa eri hoitoaluetta pidemmän aikaa. Tämä matka on oikeastaan vasta aivan alussa.

    Hoidot aloitettuani, alkoi ihoon ilmeistyä paljon näppyjä, jotka ilmeisesti johtuivat lymfakierron käynnistymisestä alueilla, joissa se on aiemmin ollut heikkoa. Myös sen olen oppinut, että esim. päänkiertäjälihasten, ohimoiden ja epäkkäiden ollessa jumissa, ei turvotus voikaan poistua kasvoilta, vaan ensin täytyy hoitaa nämä alueet kuntoon. Pyrin hoitamaan alueita lähes päivittäin. Minulla on niin paljon kipua mm. päänkiertäjälihaksessa, että hierottaessa särky ulottuu otsaan saakka, mutta kertoo myös hyvin siitä, miksi olen kärsinyt paljon päänsäryistä.

Mihin juuri nyt panostan ja kiinnitän enemmän huomiota:

  1. RYHTIIN, ryhtiin ja ryhtiin

  2. PÄÄN ASENTOON erityisesti ollessani koneella, tai puhelimen ääressä

  3. ARKILIIKUNTAAN. Yritän tehdä joka päivä jotain liikuntaa, palautumispäivinä vaikka venyttelyä tai kevyttä joogaa

  4. TEIPPAUKSISTA on tullut jokapäiväinen rutiini, joten sitä jatkan varmasti

  5. RUOKAILUUN. Syön terveellisemmin, lisään kasvisten määrää ruoassani ja pidän ruokailuvälit riittävän lyhyinä.

  6. UNEEN. Tämä onkin vaikea asia, mutta yritän saada unen paremmaksi myös hoitamalla itseäni niin fyysisesti kuin mentaalitasollakin. Jos olen nukkunut huonosti, otan päivällä hetken lepäämiseen. Yleensä siihen auttaa meditaation kuunteleminen.

Malttamattoman luonteeni takia, en tässäkään asiassa malttaisi odottaa, että pääsen hoidoissa etenemään jo kasvojen alueelle, saati että näkisin lopputuloksen vuoden, kahden tai kolmenkin päästä. Nyt on kuitenkin syytä keskittyä vielä vankan pohjan rakentamiseen, jotta lopputulos voisi olla se mitä odotan. Olen kuitenkin äärimmäisen innoissani jo saaduista tuloksista ja vakuuttunut hoitomenetelmien toimivuudesta!

Kirjoittelen tähän liittyen taas lisää kun kurssi etenee, joten jos aihe kiinnostaa ja haluat tietää uusista postauksista, tilaathan sähköposti-ilmoituksen käyttöösi sivun ylälaidasta. Lupaan olla spämmäämättä ja jaan sähköpostia vain ajankohtaisista postauksista. :)

Edellinen
Edellinen

Hampaiden kotivalkaisu

Seuraava
Seuraava

DIY Väljä neuletakki