Huonekasvin mullanvaihto

Tänä keväänä sai tämä sutipuu uudet mullat ja samalla uuden suuremman ruukun. Itse e vaihda joka kevät viherkasveille kokonaan uusia multia, eikä se ole tarpeenkaan. Yleensä lisään vain hieman uutta multaa vanhan päälle, tai kaavin vanhaa hieman pois ja lisään tilalle uutta. Tämä sutipuu kuitenkin kaipasi jo kipeästi uutta ruukkua ja multaakin. Olen sen istuttanut jo useampi vuosi sitten ja komeasti on kasvanut aivan pienestä näin suureksi. Myönnän kuitenkin laiminlyöneeni tämän mullanvaihtoasian sen osalta tyystin.

Uusi ruukku oli nyt kyllä huomattavasti isompi ja suositus olisikin vaihtaa ruukkua vain hieman entistä suurempaan. Toivottavasti kasvi kuitenkin tykkää.

Mullanvaihto

  1. Jos kasvi tarvitsee suuremman ruukun, se kannattaa tehdä keväällä mullanvaihdon yhteydessä

  2. Laita pohjalle ruukkusoraa “salaojitukseksi”, ettei kasteluvesi jää juuristoon mädännyttämään juuria.

  3. Lisää pohjalle uutta multaa ja tiivistä hiukan

  4. Nosta kasvi vanhasta ruukustaan ja karistele varovasti vanhaa multaa pois juuripaakun ympäriltä

  5. Lisäsin itse vielä tuoreen mullan joukkoon kastelukiteitä, sekä lannoitekäpyjä

  6. Istuta uuteen ruukkuun tuoreeseen multaan ja lisää reunoille, sekä pinnalle uutta multaa

  7. Kastele ja anna sen jälkeen rauhassa levätä, mieluiten hieman varjoisammassa paikassa.

KASTANJASUTIPUU

Sutipuusta kerrotaan Plantagenin sivustolla näin:

Veistoksellinen pikkupuu, jolla on näyttävä runko ja kauniin muotoiset lehdet pitkissä ruodeissa. Viihtyy valoisassa paikassa, muttei suorassa auringonpaisteessa. Kastellaan, kun multa on kuivunut lähes kokonaan. Lehtiä kannattaa suihkutella usein.

No tulihan siitä huomattavasti entistä komeampi.


Edellinen
Edellinen

Aarni. Urbaania designia metsiemme ääreltä.

Seuraava
Seuraava

Hampaiden kotivalkaisu