DIY Harry Potter-kaapu

Lapsille tuli koulussa yllättäen Harry Potter-aiheinen teemapäivä, johon oli mahdollisuus pukeutua teeman mukaisesti. Vanhemmalle tytölle olin aiemmin tehnyt itse Luihuisen kaavun, mutta nuoremman tytön Puuskupuh-kaapu vielä puuttui. Kaavut olivat kuulemma tärkeä osa varustusta. Aikaa ei tietenkään ollu kuin muutama viikko, joten jotain oli keksittävä nopeasti. En halunnut ostaa mitään valmista, sillä en halua opettaa lapsia siihen, että rahalla saa aina mitä milloinkin tarvitsee. Niinpä ei auttanut kuin ryhtyä jälleen tuumasta toimeen.

Onneksi rekvisiittaan löytyi kätköistä vielä kutomani tupavärien mukaiset kaulahuivit, joten asu olisi siltä osinkin viimeistä vaille valmis. Kaulahuivit on nopea ja helppo tehdä, joten suosittelen nekin syysiltojen ratoksi itse kutomaan. Ohjeita löytyy netistä nopesti googlettamalla ja sellaisen voi halutessaan itsekin muokata valmiista kaulahuiviohjeesta, kuten itse tein.

IMG_4222.jpg

Kipaisin kangaskaupasta hakemassa mustaa päällikankaaksi sopivaa kangasta (tähän kaapuun käytin ohuempaa ja pinnaltaan liukkaampaa, kuin aiemmin tekemääni vihreään kaapuun), sekä tupavärin mukaisen (Puuskupuh ja Luihuinen) vuorikankaan. Ebaysta tilasin muutamalla eurolla silitettävät kangasmerkit niin kaapuihin, kuin kaulahuiveihinkin, sekä asuun sopivat kravatit.

IMG_7647.jpg

Kaavat suunnittelin itse erittäin yksinkertaisella tekniikalla. En voi tähän mitään tarkkoja kaavoja laittaa (en ole kaavoittaja), eikä omat kaavani varmasti ihan kestä päivänvaloa, mutta ohessa esimerkki, kuinka itse kaavat suunnittelin. Nämä on nyt valitettavasti piirretty kipsatulla kädellä, joten pahoittelut epävakaista viivoista ja huonosta käsialasta. Tosin eivät ihan hirveästi poikkea normaalista.

IMG_4216.jpg

TYLYPAHKAN KOULUN KAAPU

  1. Mittasin Kaavun pituuden olalta laskettuna ja leikkasin kankankaasta kaksinkerroin juuri sen mittaisen palan (kaavakuva 1).

  2. Hahmottelin kankaalle kangasliidulla hihojen, sekä pääntien saumat ja leikkasin viivoja pitkin (kaavakuva 2).

  3. Leikkasin keskeltä edestä etuosan auki ja pääntien kaarevaksi.

  4. Ompelin hihojen etu- ja takakappaleen saumat yhteen.

  5. Mittasin pääntien puolikkaan mitan ja hahmottelin sen perusteella hupun kaavan (kaavakuva 3).

  6. Ompelin hupun kiinni päällikappaleeseen

  7. Tein kaikki edelliset toimenpiteet myös vuorikankaasta, mutta noin sentin pienemmillä mitoilla.

  8. Ompelin vuorikankaan kiinni päällikankaaseen hihansuista, sekä keskeltä edestä nätisti taitteelle.

  9. Ompelin keskelle eteen pienen hakasen, jolla kaavun saa edestä kiinni.

  10. Lopuksi silitin rintamerkin kaapuun kiinni.

IMG_4237.jpg


Edellinen
Edellinen

Pienen eteisen pieni freesaus

Seuraava
Seuraava

Pään magneettikuvaus ja pelkotilat