Sounds Like Sointu

View Original

Uusi alku

Tässä postauksessa ruodin hieman sitä, minkälaisen uuden alun omassa elämässäni otin vuoden 2024 alettua.

En itseasiassa tiedä, mistä kaikki tämä sai sysäyksensä, mutta yhtäkkiä minulle tuli oivallus monesta eri elämäni osa-alueesta joita halusin parantaa ja joihin koin vahvaa tarvetta muutokseen juuri samanaikaisesti. Näitä olivat mm. kauneudenhoidon uudet rutiinit ja uusi tapa huolehtia itsestäni, kunnon parantaminen ja ruokavalion uusiminen, sekä taloudellisen turvan luominen. Ajattelin, että voisin päivittää näistä kaikista askeleista tänne blogiini tietoa, kun näissä edistyn.

Aloitetaan kauneuden- ja hyvinvoinnin asialla.

Liikuntaa olen harrastanut aktiivisesti lukioikäisestä saakka, lukuunottamatta muutamia vuosia siellä täällä, jolloin liikunnan harrastaminen on ollut vähäisempää tai joskus jopa olematonta elämän eri vaiheissa. Nyt viime vuodet kuitenkin hyvinkin aktiivista, kunnes kaksi vuotta sitten jouduin vakavaan onnettomuuteen, jonka seurauksena jouduin toipumaan aivoihin kohdistuneesta vammasta pitkän aikaa. Sen jälkeen on ollut vaikeampi päästä kiinni taas aktiiviliikkujan rooliin. Nyt tähänkin tuli muutos ja uuden ohjelman myötä tein sykettä nostavan hikijumpan neljä kertaa viikossa, jonka lisäksi kevyempiä kävelylenkkejä. Jatkossa keskityn taas kotikuntosalilla lihaskunnon parantamiseen, sekä jatkan sen lisäksi sykettä nostavia lajeja, kuten lumilautailu, hiihto, lenkkeily, maastopyöräily ja uutena lajina ajattelin kokeilla porrasjuoksua meidän pitkissä alapihalle johtavissa portaissa, joissa sykkeen saa nousemaan pelkästään kävellen.

Huomasin aika nopeasti (ellen jo tiennyt sitä aiemmin), että olin tähän saakka syönyt aivan liian vähän ja uuden ruokavalioni myötä, oli totuteltava suurempiin annoskokoihin ja uuteen tapaan syödä ja huolehtia ainakin kahdesta kunnon ateriasta päivässä, sekä niiden välisistä välipaloista. Vaikka aluksi tuntui uskomattomalta, että näin paljon enemmän syömällä voisi paino pudota, niin kyllä tämä tuli oikeaksi todistettua ja kiloja karisi neljän viikon aikana parhaimmillaan neljä, mutta paino myös tietysti vähän heitteli tuona aikana. Tarkoitus oli kuitenkin jatkaa tällä uudella ruokavaliolla myös tästä eteenpäin, mutta hieman kaloreita lisäten, jotta paino ei jatka vain putoamistaan.

Tästä kirjoitan varmasti lisää jatkossakin ja tulen varmaankin jakamaan myös hyväksi koettuja reseptejä “Reseptit” osioon.

Satuin jostain eksymään Faceimagen Instagram tilille ja edessäni oli yllättäen vastaus juuri eniten kaipaamaani kysymykseen, miten saisin tehtyä kasvojen kohotuksen ilman, että asetun veitsen alle, tai piikitän kasvoihini hermomyrkkyä. Olin siis haltioissani! En ole uskonnnollinen, mutta tässä kohtaa voisin sanoa että rukouksiini oli vastattu.

Senjan opastuksella ja läsnäolevalla kyvyllä auttaa meitä tavallisia tallaajia löysin aivan uudenlaisen uskon siihen, miten paljon voin itse vaikuttaa omien kasvojeni “kohottamiseen”. Osallistuin “Uusi minä- haasteeseen”, jossa perehdytään kasvojen ja ryhdin, sekä lymfakierron parantaviin menetelmiin käyttämättä siihen aikaa kuin 5-15min per päivä. Tämän lisäksi olen aloittanut kasvojen kinesioteippaukset Senjan innostamana ja säännöllisiä teippauksia olen käyttänyt nyt noin pari kuukautta.

Jos nämä aiheet kiinnostaa, kannattaa olla kuulolla.

Ihanaa sunnuntaita!

Sointu