Ai että mä kaipaan matkustamista!! Nää sanat on sanottu ja kuultu nyt korona-aikana varmaan tuhat kertaa, mutta niiden merkitystä ei voi tarpeeksi painottaa. Yhtäkkiä kuluu kaksi vuotta, jolloin ympyrät on todella pienet, eikä kotipihaa pidemmälle uskalla lähteä, tai varsinkaan puhua siitä ääneen. Itsehän en uskaltanut lähteä edes Ahvenanmaalle, koska siitäkin tuli koronan johdosta (tai muista syistä) niin suosittu kohde.

Nämä matkakuvat purjehti mua vastaan, kun etsiskelin kuvia meidän talon remontista. Siinä samassa hetkessä unohtui remontit ja välitön kaipuu ulkomaille syöksyi tulvien ovista ja ikkunoista.

Mä päätin tammikuussa 2020 lähteä muusikkomieheni matkaan 7000 Tons of Metal- risteilylle, jossa hän soitti kahden eri pumpun kanssa keikkoja. En yleensä lähde keikkamatkoille mukaan, tai ainakin harkitsen niitä todella tarkkaan, sillä usein keikat tehdään nopealla aikataululla ja jatketaan seuraavaan keikkapaikkaan, tai palataan pian takaisin kotiin. Ei siis voida todellakaan puhua mistään lomamatkoista, vaikka aivan mielettömiä kohteita keikkaillessa pääsisi muuten näkemäänkin. Tämä kuitenkin oli poikkeus. Pääsisin näkemään Miamia, Caribbean meren risteilylle ja tutustumaan myös Mexicoon.

Miami Beach oli juuri sitä, mitä olin osannut odottaakin sen olevan. Kuin elokuvista. Itseäni toki jännitti ylipäänsä kävellä Miamin kaduilla, koska mielikuvissani Miami oli kuin rikollisten paratiisi, jossa joka kulman takana odotti aseistautunut rosvo, valmiina hyökkäykseen. Tämä voi olla myös osa totuutta ja kaduilla onkin ehkä syytä noudattaa varovaisuutta. Tästä kertoo myös tapaus, joka sattui parinsadan metrin päässä ravintosta, jossa illastimme. Poliisit täysin kylmäverisesti ampuivat henkilön useilla laukauksilla Miami Beachin läheisyydessä. Emme toki nähneet itse ampumista, mutta huomasimme sen aiheuttaneen härdellin kaduilla. Myöhemmin samana iltana asia uutisoitiin jo televisiossa.

Miami vaikutti ehkä ensi silmäyksellä unelmalta, jota moni lähtee sinne tavoittelemaankin, mutta itselleni se edusti enemmän teennäistä, täysin epätodellista kulttuuria, jossa kaiken sen rikkauden keskellä on myös paljon köyhyyttä ja ongelmia. Miamin kaduilla kulkiessa, tunsi todellakin olevansa kuin maailman valloittaja. Tuntui siltä, että tällä paikalla oli tarjottavanaan niin paljon mahdollisuuksia, tai sitten ei yhtään mitään.

Yllätyin, kun tajusin, että Miamissa ei välttämättä saakaan palvelua Englanniksi, vaan valtaosa yrittäjistä, on tullut Latinalaisesta Amerikasta ja Karibianmeren maista, puhekielenään ainoastaan Espanja. Osaksi juuri tästä syystä, esimerkiksi ruokakulttuuri on monipuolista ja hyvää, ei sitä peri-Amerikkalaista pikaruokakulttuuria.

Miami Beachin katuja kävellessä, ei juuri paljon muuta kaipaakaan. Toinen toistaan suuremmat bile-ravintolat yrittivät houkutella asiakkaita mahtipontisilla valoshow- ja musiikkihuudatuksillaan. Pelkästään Collins Aven (joka kulkee rannan suuntaisesti ja taitaa näkyä monissa elokuvissakin) päästä päähän kävely on jo visuaalisesti hengästyttävä kokemus. Tällaiselle Suomalaissyntyiselle ihmiselle, Miami oli ehkä vähän liiankin paljon, mutta kokemuksena kaiken sen arvoinen

Sitten risteillään….

Olin ennakkoon ehtinyt luoda monenlaisia mielikuvia risteilystä Karibianmerellä. Kärsisinkö koko matkan merisairaudesta, kuka nyt viikkoa jaksaa seilata merellä ja käykö laivan käytävät pian liiankin tutuiksi, enkä keksi laivalla enää tekemistä. Nämä kaikki ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi. Toki mainittakoon, että 7000 Tons of Metal risteilyä tuskin voi verrata ihan tavalliseen lomaristeilijään, sillä musiikin (ja etenkin raskaan musiikin) ystäville, oli tarjolla yötä päivää keikkoja eri kansilla. Olisi toisaalta hauska nähdä, minkälaista laivalla on niin sanotusti normaaliolosuhteissa.

Tiesin jo ennakkoon, ettei H olisi pitämässä minulle seuraa kaikkakiireiltään, joten olin osannut asennoitua myös yksinäisyyteen. Täällä se ei kuitenkaan haitannut. Sain kaikessa rauhassa kerätä voimia Suomen pimeyteen ja kierrellä laivaa ominpäin, tai vaan lekotella parvekkeella viinilasin ääressä.

Itse risteily oli juuri sitä mitä olin ehkä juuri sillä hetkellä kaivannutkin! Leppoisia päiviä Karibian auringon alla ja omaa rauhaa, mutta myös paljon hyviä keikkoja ja ihmiskontakteja, niin halutessani.

Cozumel, Mexicon laivasatama.

Tähän satamaan rantautui moni Independence of the Seas kaltainen alus, tuodakseen turistit laivayhtiön rakennuttamaan, sekä omistamaan pikku kylään Cozumelin saarella, rahojaan levittelemään. Toki tämä satama saattoi tarjota monelle myös työpaikan, mutta mitään aitoa Mexico-tunnelmaa täältä oli turha hakea. Jos Latinalaista-Amerikkaa haluat nähdä, lähde sinne jotain muuta reittiä, kuin Miamin loistoristeilijällä.