Sounds Like Sointu

View Original

Viherhuone

Kodissamme on puoliksi lämmin viherhuone, jossa kiertää sekä lattialämpö, että tarvittaessa sitä voidaan lämmittää myös ilmalämpöpumpun tai takan avulla. Viherhuoneella on meille nyt kaksi funktiota.. tai oikeastaan kolme: oleskelutila ystävien kanssa seurusteluun, joogasali ja kotikuntosali. Lisäksi nostan sinne syksyn tullen kesällä ulkona olevat puut ja viherkasvit, jotka eivät Suomen talvesta selviä ulkoilmassa.

Kesällä voi kotimme lasiovet avata viherhuoneeseen niin, että tila ikäänkuin jatkuu sinne ja huoneesta vielä ulos saakka.

Ennen muuttoamme olin ajatellut hankkiutua eroon viherhuoneen suuresta puisesta senkistä, mutta muutettuamme älysin miten suuren työn se vaatisi. Senkki toimi myös allaskalusteena viherhuoneen vesipisteelle. Jos haluan siitä eroon, tulisi joko allaskaluste vaihtaa toiseen, tai koko vesipiste tulpata ja piilottaa. Kaluste sai siis toistaiseksi jäädä, mutta uudella ilmeellä. Maalasin sen lähes kokonaan mustaksi kalkkimaalilla. Vain pienet ylälaatikot saivat jäädä muistoksi vanhasta sävystään.

Tarkoituksena olisi vielä maalata punaisen sävyt mustalla, jolloin viherhuone noudattelisi myös muuta kodin yleisilmettä paremmin.

Senkin yläpuolella olevasta ikkunasta näkyy makuuhuoneeseemme.

Pidän suurista viherhuoneeseen johtavista ovistamme ja siitä, miten tilat voidaan yhdistää vain ovet avaamalla