Pääsiäisen touhut ja kevään ensimmäiset pihatyöt

Pääsiäinen vierähti nopeasti kaiken touhuilun parissa. Yllätin itsenikin omalla tehokkuudellani. Sattui olemaan niin aurinkoinen ja kaunis sää, että kaikenlainen puuhastelu tuli aivan pakottamattakin.

Ensimmäisenä lapioin paksut jää- ja lumikasat pois terasseiltamme ja loput jätin aurinkoon sulamaan. Kun homma oli hanskassa, päätin siivota automme sisätilat talven hiekka- ja mutakerroksilta.

Sain aikaiseksi haettua kalkkia nurmikon ja kukkapenkkien kalkitsemiseen. Samalla mukaan tarttui pari aurinkokennovalaisinta, jotka asetin lyhtykoukkuihin pihan kivikäytävälle. Kalkit heitin heti nurmikolle. Tämän hommanhan voi tehdä myös vielä lumen ollessa maassa, jolloin kalkki laskeutuu nurmikolle lumen mukana kevätauringon sulattaessa lunta.

Naapureiden kanssa tuli käytyä myös Joensuuntilan kesäterassilla pulla-kahvilla, tosin myönnettäköön, että tuuli terassilla istumiseen oli vielä hieman liian raaka. Pääasia kuitenkin, että terassikausi on nyt avattu.

Ohjelmassa oli myös ikkunoiden pesu ja pääsiäislounas suuren perheemme kesken isovanhemmilla. Perinteisen pääsiäiskakun leipasin tyttöjen avustuksella ja vein mukanani tarjottavaksi. Tai toinen lapsista päätti toimia virallisena maistajana, mutta toki sitäkin avuksi voi kutsua. Pääsiäiskakusta on tullut jokavuotinen traditioni. Juustotkakut on ehdoton suosikkini. Niin helppoja tehdä, vaikea epäonnistua ja maistuvat taivaalliselle. Ikävä kyllä kuva kaiken tämän tohinan keskellä unohtui kakusta napata, joten korvasin kuvan viime vuoden kakkukuvalla.

En nähnyt tarpeelliseksi valmistaa suurta pääsiäisateriaa kotona, sillä olimmehan saaneet kutsun isovanhemmille syömään ja vietin tämän pääsiäisen kolmisin lasten kanssa. Sen sijaan söimme pääsiäisateriana raakamakkara-juurespeltiä.

Raakamakkara-juurespelti

Tarvitset:

  • Mieluisiasi uunikasviksia

  • Raakamakkaroita, tai muuta makkaraa

  • Turkkilaista jugurttia ja dijon sinappia (itse käytän myös siemensinappia)

Kuori kaikki kasvikset ja leikkaa ne reiluiksi paloiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja hunajaa. Revi joukkoon muutama rosmariinin oksa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Paista kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 25 min.

Ota pelti uunista ja tee keskelle tilaa makkaroille. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia. Nosta pelti halutessasi lopuksi hetkeksi grillivastuksen alle.

Valmista kastike sekoittamalla dijon-sinappi turkkilaisen jogurtin joukkoon.

Tästä ohjeesta on tullut yksi suosikkiruuistani. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Ruoka on helppo tehdä (jos kuorimista ja pilkkomista ei lasketa) ja todella hyvää, myös lapsista!

Pienen pupumyssyn viimeistely mahtui myös tähän pääsiäiseen. Ohjeen myssystä jaan myöhemmin.

Pihakivet kaipaavat talven jäljiltä vielä uudelleenasettelua ja terassit täytynee öljytä, kunhan kuivuvat.

Lopuksi vielä trampan pystytys lasten riemuksi. Nyt tarvitsisin uuden loman, jotta voin toipua työn täyteisestä pääsiäislomastani.

Edellinen
Edellinen

DIY myssy vauvalle pupun korvilla

Seuraava
Seuraava

Keittiöremontti osa 3. Rimoitus ja seinän rakentaminen.