Ulkonäkö ei ehkä houkuttelevin, mutta hyvää se oli! Porkkana-perunasosekeitto

Pyöräytin iltapuhteeksi porkkana- perunasosekeiton, jota on ihana tarjota lämmikkeeksi talvipäivän ulkoilujen jälkeen. Keitto on helppo tehdä ja siihen löytyy ainekset lähes aina jääkaapista. Tällä kertaa kaapista löytyi värillisiä porkkanoita, joissa ei mielestäni ole kyllä ihan yhtä herkullinen maku, kuin tavallisissa porkkanoissa. Saivat kuitenkin kelvata. Lisäksi vaihdoin kerman pian viimeisen käyttöpäivänsä saavuttavaan kuohukermaan, mutta sekin toimi. Keiton väristä tuli kyllä aika kummajainen, noista keltaisista ja liloista porkkanoista johtuen, mutta maku oli todella hyvä!


IMG_3922.jpg
IMG_3920.jpg

TÄSSÄ OHJEET

6-7 porkkanaa

3-4 perunaa

2 pientä sipulia, tai 1 iso

öljyä

1l vettä

1 kasvisliemikuutio

ripaus suolaa

ripaus timjamia

ripaus meiramia

ripaus valkopippuria

mustapippuria

pinnalle voi ripotella persiljaa, paahdettuja pähkinöitä, tai raejuustoa.



IMG_3921.jpg

Käytän itse yleensä näitä Reformin kasvis- ja lihaliemijauheita. Yritän arviolta heittää joukkoon yhtä kuutiota vastaavan määrän jauhetta.

Hienonna sipuli ja kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Kuullota sipuli kattilassa öljyssä. Lisää joukkoon porkkanat ja perunat ja pyörittele hetken aikaa. Kaada sitten vesi kattilaan ja lisää mausteet. Keitä kasvikset ja perunat pehmeiksi.

Kaada keitinvettä talteen toiseen astiaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kerma. Lisää keitinvettä sen verran, että keitosta tulee sopivan paksuista.

Tarjoile kuumana esim. saaristolaisleivän kanssa.



Edellinen
Edellinen

Sohva-ahdistus!

Seuraava
Seuraava

Maalla on hyvä elää.