Sounds Like Sointu

View Original

Keittiöremontti osa 3. Toiminnallisuudet

Keittiötä suunnitellessa, varmaankin ensimmäisenä tulee mieleen, miltä keittiön tulisi näyttää ulkoisesti. Kun tyyli ja materiaalit on valittu, on hyvä miettiä keittiön muita toiminnallisuuksia, juuri itselle sopiviksi. Kuten aiemmassa postauksessa olinkin jo listannut meidän keittiön toivottuja ominaisuuksia, paneudun nyt hieman syvemmin tähän aiheeseen.

Kuten vanha keittiömme, tuli uusikin olemaan yläkaapiton keittiö. Halusin pitäytyä tässä linjassa, vaikka nykyään yläkaapillisetkin keittiöt voivat näyttää erittäin linjakkailta ja avarilta. Vaikka kaappien lukumäärä ei varsinaisesti kasvanut kuin parilla yläkaapilla, meille tuli kuitenkin runsaasti enemmän kaappitilaa, sillä uuden keittiömme laatikostot ovat 10-20 cm leveämpiä ja hieman syvempiä, kuin vanhassa. Tuntuu ihan hullulta, miten aikaisempaan keittiöömme verrattuna, saimme näin paljon lisää tilaa pelkästään toimintojen uudelleen sijoittelulla. Jääkaappipakastimesta saatiin nipistettyä senttejä pois vaihtaessamme kaksi korkeaa kaappia yhteen side by side -jenkkikaappiin. Näin ollen uuni ja mikro (jota meillä ei ollut viimeiseen viiteen vuoteen ollenkaan) mahtuivatkin korkeaan kaappiin jääkapin viereen. Näin entiselle uunin paikalle, jäi yksi kokonainen 80cm kaappi uutta käyttötilaa.

Tykkäsin Ikean kaappeihin sijoitettavista piilolaatikoista, jotka jäävät kaapin etulevyn taakse piiloon. Niissä on kätevä säilyttää aterimet, sekä mausteet. Tätä ominaisuutta hyödynsin myös aamiaiskaapissa. Koska en saanut haluamaani korkeaa aamiaiskaappia, suunnittelin sellaisen itse yhteen alalaatikoista. Asensimme laatikon sisään piilolaatikon, sekä pistorasiat, jolloin laatikossa olevia kodinkoneita on mahdollista käyttää vain laatikon avaamalla. Järjestelin myös yhdestä laatikosta aamiaistarpeita sisältävän tilan, jossa on leivät, kananmunat, teepussit, hunaja ja sokeri. Näin sain korvattua tuon haluamani aamiaiskaapin kahdella alalaatikolla.

Aamiaistarvikelaatikko.

Mausteet on tästä hyllystä todella kätevästi saatavilla. Tykkään myös kuvan kattilan kansitelineestä, joka pitää kannet järjestyksessä.

Suosittelen lukemaan kodinkoneiden tuotearvosteluja ennen ostopäätöksen tekoa. Niistä voi selvitä pieniä seikkoja, jotka saattaisivat itseä harmittaa myöhemmin. Suosittelen myös itse jättämään arvosteluja verkkokauppoihin, sillä ne voivat auttaa jotakuta toista tekemään ostopääkösen juuri kyseisestä tuotteesta. Itse olen ollut enemmän kuin tyytyväinen meidän kodinkoneisiin, LG:n jenkkikaappiin, sekä Wihrlpoolin uuniin, mikroon ja induktiolieteen, jotka näemmä omaavat kuudennen aistin.

Astianpesukonetta odottelemme yhä, mutta mallivalinta tehtiin yhden kriteerin perusteella; koneessa tuli olla oma hylly aterimille. Tämä ominaisuus on kulkenut astianpesukoneiden valinnassa meillä jo lapsuuden kodistani saakka. En ymmärrä miksi useammat valmistajat eivät käytä ko. tuoteominaisuutta malleissaan. Tämähän on paras keksintö ikinä! Aterimista saa puhtaammat ja niitä on helpompi käsitellä.