Keittiöremontti osa 2. seinän purku.

130BE4EB-CA19-4A4C-8E1C-B6453ED8ADE9.jpg

Tänä vuonna Halloween meni remonttitunnelmissa. Pidän teemajuhlista ja koristelen aina kotiani niiden mukaisesti, joten Halloween koristeet ansaitsivat tulla nähdyksi, vaikka elimmekin täyden kaaoksen keskellä.

SEINÄ KAATUU 

Alkuun tuntui hurjalta ryhtyä näin suureen projektiin vain kaksin, mutta ajattelimme, että niin tässä kuin monessa muussakin, työ tekijäänsä opettaa.

Olimme päättäneet jo kauan sitten, että keittiöremontin yhteydessä puretaan olohuoneen ja keittiön välinen seinä, jolloin kaksi suurta oleskelutilaa saadaan yhdistettyä kivasti toisiinsa.

Emme tienneet ollenkaan, mitä seinän sisältä löytyy. Siellä olikin ilmeisesti talon rakennusaikainen laudoitettu väliseinä, 60-luvulta. Päälle oli todennäköisesti laajennusvaiheessa, 2010 paikkeilla, asennettu kyprokkilevyt.

Purkutyö ei varsinaisesti ollut raskas, mutta todella sotkuinen. Yllättävän paljon puutavaraa mahtuu noinkin pieneen seinän pätkään ja remonttipölyä saadaan pyyhkiä pinnoilta varmaan vielä pitkään. Melkein sanoisin, että raskain osuus oli kaiken tuon jätteen kuljettaminen kierrätykseen ja jälkisiivous.

IMG_2626.jpg
Mietimme, kuinka toteuttaa aukko mahdollisimman siististi niin, että se istuu muuhun asuntoon luontevasti. Päädyimmekin ratkaisuun “se mitä et voi peittää, korosta” ja maalasimme tukipalkit kuultomustaksi. Myönnän, että purku- ja rakennusvaiheissa e…

Alkuun mietimme, kuinka toteuttaa olohuoneen ja keittiön väliin tuleva aukko niin, että se istuu luontevasti olemassaolevaan tilaan. Päädyimme ratkaisuun “se mitä et voi peittää, korosta” ja maalasimme tukipalkit kuultomustaksi. Ratkaisu oli mielestäni onnistunut, vaikka remontin eri vaiheissa tuli monta kertaa epäiltyä omia päätöksiä lopputuloksen suhteen. Kaaoksen keskellä kaikki näyttää monin verroin pahemmalta, kuin siistissä ympäristössä.

Sanoisinkin, että kannattaa luottaa siihen omaan mielikuvaan valmiista lopputuloksesta, eikä arvostella keskeneräistä työtä.

IMG_2896.jpg
Seinän oikealla puolella oleva aukko meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta päädyimme koteloimaan seinän ja maalaamaan sen samalla hiekan sävyisellä Tikkurilan Tunto Hieno- maalilla, kuin keittiön kulma ja pitkä seinäkin oli maalattu jo viisi vuo…

Seinän oikealla puolella oleva aukko meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta päädyimme koteloimaan seinän ja maalaamaan sen samalla hiekan sävyisellä Tikkurilan Tunto Hieno- maalilla, kuin keittiön kulma ja pitkä seinäkin oli maalattu jo viisi vuotta sitten. Alemmassa kuvassa näkyy koteloitua, maalattua seinää lähes valmiina. Tunto-maalin levittäminen on minusta helppoa ja jopa todella miellyttävää puuhaa. Riippuen haluamasta lopputuloksesta, voi maalia levittää eri tekniikoilla. Itse halusimme epätasaisen ja rosoisen seinän, joten levitin maalia lastalla samoin, kuin tavallista laastia, tai seinätasoitetta.

IMG_2981.jpg
IMG_2978.jpg
Edellinen
Edellinen

Perjantai, paras päivä!

Seuraava
Seuraava

Keittiöremontti osa 1. Suunnittelu