Sounds Like Sointu

View Original

Hiihtolomakohteena Pyhätunturi

Olimme viime vuoden hiihtolomalla laskettelureissulla Pyhätunturilla. Idea kyseisestä kohteesta lähti itseasiassa kahdesta eri suosituksesta. Toinen tuli veljeltäni, joka kertoi, että itse Pyhällä sesonkiaikaan ollessa koki paikan hyvin rauhalliseksi ja ruuhkattomaksi ja toisen luin sisustuslehdestä, jossa esiteltiin ahkerasti laskettelua harrastavan perheen rakennuttamaa lomakotia Pyhälle. Artikkelin perusteella perhe oli kaikista Suomen hiihtokeskuksista valinneet rakennuspaikaksi juuri Pyhätunturin, heidän kokemuksen pohjalta rinteiden, sekä paikan parhauden johdosta.

Majoitus

Valitsimme majoituksen aivan rinteiden vierestä niin, että mökistä olisi periaatteessa ollut mahdollista laskea suoraan ala-asemalle, mutta lasten kanssa koimme helpoimmaksi ajaa pieni matka autolla asemalle. Mökki oli vastikään valmistunut ja siinä mielessä erikoinen, että se oli tehty toisen, isomman mökin viereiseen sivurakennukseen, käytännössä siis autotallin alakertaan. Asiasta saatiin ainakin paljon vitsiä aikaiseksi, mutta itseasiassa tuo kyseinen autotalli osoittautui ko. mökin parhaimmiksi puoliksi etenkin, kun saimme omistajan luvalla myös ladata sähköautoamme lämpimässä autotallissa voimavirtapistokkeessa.

Lomarengas on tehnyt mökkihausta kohdekohtaisesti helppoa. Pääset hakuun TÄSTÄ.

Mitä katson itse mökkiä valitessa?

  1. Hinta: Määrittelen lomalle budjetin ja rajaan haun sen puitteissa

  2. Yleisilme: Mökin kuvia katsellessani kuvittelen itseni mökin sisälle ja fiilistelen omia tuntemuksiani miltä majoittuminen minusta juuri kyseisessä mökissä mahtaisi tuntua

  3. Arvostelut: En luota pelkästään yleisarvioon, vaan käyn myös lukemassa arvostelut ja toisten kokemukset

  4. Sijainti: Tämä on kohta, jossa voin joustaa, mikäli muut kriteerit täyttyvät. Autolla tai ski-bussilla pääsee aina liikkumaan, mikäli mökki ei sijaitse aivan rinteiden vieressä.

TOP 5 omat mökkivalintani Pyhällä (halvimmasta kalleimpaan):

  1. 16092 SAUKONPIILO 1

  2. 16050 PYHÄNKARHU 3

  3. 1605 PIEKKOLA

  4. 16088 OTSONHERRA

  5. 16074 HOLY PEAK

PS. Muistatha itsekin antaa aina palautetta majoituksestasi, jotta autat seuraavia löytämään itselleen sopivan majoituksen. :)

See this content in the original post

Maisemat mökin ikkunoista olivat myös aivan huikeat. Rakastin aamukahvin äärellä vain tuijotella mökin ikkunasta avautuvaa upeaa maisemaa tunturia alaspäin.

Rinteet

Rinteitä oli Pyhällä ihan mukavasti, vaikkakaan ei ehkä verrattavissa suurempien keskusten, kute esim. Ylläksen rinteisiin. Se tosiasia kuitenkin pitää paikkansa, että edes hiihtolomaviikolla, ei hisseihin ollut lainkaan jonoa ja paikka oli muutenkin melko rauhallinen.

Harjoitteleville lapsille rinteitä oli muutama kiva Perheseikkailu-rinteissä ja lopulta F Polar hissin rinne nro 14 taisi olla se kaikkein paras mäki kun rohkeutta oli ensin kerätty hissillä ylös nousemiseen.

H:n sanoin Piste Palander on eittämättä yksi parhaista suksilla laskettavista mäistä, joissa vauhtia saa riittävästi ja matkakaan ei lopu heti kesken.

Itse laudalla laskiessani, parhaiksi rinteiksi omaan makuuni valitsisin varmaankin Polar rinteen (4), sekä pohjoispuolella olevat Pohjoisrinteet.

Kuva: https://www.pyha.fi/fi/hiihtokeskus/rinteet

Pyhätunturi yleisesti

Pyhätunturi on oikein viihtyisiä pieni hiihtokeskus etenkin niille, jotka arvostavat sujuvaa liikkumista hissijonojen ja rinneruuhkien sijaan. Paikka on suhteellisen pieni, eikä oma aikamme tällä reissulla riittänyt tutkimaan minkälaisia aktiviteetteja Pyhä olisi murtomaahiihdon, laskettelun, moottorikelkkailun, sekä fatbike-pyöräilyn lisäksi tarjonnut.

Lähdimme tälle reissulle yli kuukauden kestäneen muuttourakan päätteeksi, joten takki oli aika tyhjä perille päästessä. Tuntui ettei omiin laskuihin meinannut olla energiaa, eikä lasku siksi lähtenyt oikein luistamaan. Kokemus siis paikasta saattaa myös paljolti liittyä omiin voimavaroihin, jotka sinä hetkenä olivat melko vähissä.

Lapset jäivät ehkä kaipaamaan muutamaa pidempää, mutta helppoa mäkeä ja itsellekin vaihtelu näiden muutaman rinteen lisäksi olisi tuonut lisää fiilistä. Piste Palander sen sijaan sai täyden kympin.

Rinteiden ala-asemalla oleva Ravintola Pyhän Uula taisi olla kaikkein helpoin valinta ruokapaikaksi rinnepäivinä.

Pyhätunturi on kaunis paikka siinä, missä Lappi yleensäkin. Voin siis suositella tätä hiihtokeskusta etenkin luonnossa liikkuville ja rauhaa rakastaville.

Pääsimme myös nauttimaan revontuli-showsta saunan lomassa.

Ylläksen reissusta pääset lukemaan täältä.