Harry Potter -syntymäpäiväjuhlat

DIY

Meillä juhlittiin eräs viikonloppu Harry Potter-syntymäpäiviä. Juhlia oli odotettu kauan ja hartaasti. Olimme päättäneet tehdä mahdollisimman paljon itse, sillä mielestäni on hullua laittaa paljon rahaa yhden päivän juhliin. Lasten fiilikset milloin mistäkin ajan buumista muuttuu nopeasti, joten välttämättä juuri tällä teemalla toisia juhlia ei enää tule. Tästäkin syystä päätin pitää kukkaron nyörit tiukalla juhlia järjestäessä.

Tänä vuonna päätin jättää kakun leipomatta ja korvata sen donitseilla ja jäätelökakuilla. Tähän oli muutamakin syy. Olen itse vasta toipumassa onnettomuuden aiheuttamasta aivovammasta, joten juhlien järjestäminen tässä kunnossa on jo itsessään todella raskasta. Lisäksi olen monena vuonna nähnyt todella paljon vaivaa kakkuihin ja lopulta heittänyt yli puolet kakusta juhlien jälkeen roskiin. Kakut eivät yleensä ole se lasten juttu. Lapsille tuntuu riittävän karkit ja muut pikkuherkut. Pikun toiveena oli tänä vuonna donitsit, joten niillä on helppo edetä. Tein jäätelökakkujen päälle sokerimassasta Potter-aiheisia koristeita, kuten Hedwig -pöllön, Harryn silmälasit ja taikasauvan.

Jotta säästin itseltäni juhlia edeltävän stressin, aloitin valmistelut jo hyvissä ajoin, lähes kaksi viikkoa ennen juhlia. Tein joka päivä jotain pientä juhlien eteen, sillä valmisteluita oli kovasti, tiiliseinän maalauksesta leijuviin kynttilöihin. Tätä kikkaa kannattaa hyödyntää muutenkin lasten kutsuja, tai mitä tahansa kutsuja suunnitellessa. Näin viimeisenä päivänä ei tarvinnut muuta kuin tehdä perussiivous ja kattaa pöytä.

Pystyin hyvin hyödyntämään kellarista löytyviä Halloween -koristeita näihin juhliin. Kyllähän Tylypahkassa saattaa törmätä aaveisiin ja pelottaviinkin hahmoihin, joten ripustin roikkuvia kummituksia terassille sisääntulon lähelle. Näin lapset pääsisivät tunnelmiin jo heti pihalle tullessa.

Juhla-asuun toki täytyi pukeutua. Täältä löydät ohjeen Harry Potter kaavun tekoon. Omasta vaatekaapistanikin löytyi teemaan sopiva musta pitkä neule, jonka hihoissa loisti Huffle Puff -tuvan keltaiset raidat.

Juna-asema 9 3/4

Tylypahkaanhan pääsee jualaiturilta 9 3/4, syöksymällä sisälle tiiliseinän läpi. Sellainen oli siis rakennettava heti eteiseen.

Tämän idean bongasin jostain netistä löytämästäni blogista. En valitettavasti löytänyt siihen enää linkkiä.

Tein tiiliseinän maalaussuojaksi tarkoitetulle paksulle paperille. Olisin mieluummin käyttänyt punaista, tai punaruskeaa maalia, mutta en halunnut sitä erikseen tämän seinän takia ostaa, joten harmaa, kellarista löytynyt maali sai kelvata.

Tiilet oli helppo maalata kastamalla pesusieni maaliin ja painamalla tiilen kuvat paperiin. Jätin tiilet osittain tekemättä, jotta sain muotoiltua hyvän kulkuaukon sisälle.

Kyltin maalasin kuparin värisellä spraymaalilla ja kirjailin siihen mustalla tussilla aseman numeron. Tämä tosin oli hankalaa, sillä tussi ei millään meinannut tarttua maalattuun pintaan.

Eteiseen oli piilotettu pieni kaiutin, josta kuului sisääntullessa saapuvan höyryjunan ääntä ja pillin vihellys.

Lapset keksivät myös hauskan idean laittaa yhden oven taakse kaiuttimesta vihaisen koiran haukkumista. Oveen tuli lappu “Varo kolmipäistä koiraa” ja oven alle he tulostivat kuvan verisistä tassuista.

Takasta leimahtavat kirjekuoret

Kotoa löytyi tavallisia valkoisia kirjekuoria. Saivat kelvata.

Liotin kuoria hetken tee- ja kahvivedessä, jonka jälkeen annoin kuivua leivinpaperin päällä, johon oli valmiiksi jäänyt ranskanperunamaustetta. Mausterippeet tekivät vielä aidomman vaikutelman vanhoiksi kirjekuoriksi.

Tulostin Hedwig -pöllön kuvia ja liimasimme ne kirjekuorien päälle. Taakse yritin tehdä vanhan näköistä tekstiä tussilla.

Kirjakuoret teipattiin kattoon ja takan sisälle, roikkumaan ohuella langalla, jolloin ne näyttivät leijailevan takasta ulos.

Kaikki vieraat saivat lähtiessä vielä oman Sieppinsä. Sieppi oli tehty yksinkertaisesti kääräisemällä kultaiseen servettiin paljon karkkia ja sitomalla servetin kärjet kahdeksi siepin siiveksi.

Taikasauvat

Taikasauvat on tehty puisista syömätikuista.

Lapset muotoilivat kuumaliimalla erilaisia koristeita sauvoihin, jolloin sauvoista tuli jokaisesta yksilöllisiä. Tämän jälkeen suihkautin kuparin väristä spray -maalia sauvojen kärkiin. Muuten sauvat saivat jäädä ruskeaksi.

Jokaiselle juhlijalle oli oma sauva odottamassa kattauksen pahvimukeissa.

En löytänyt mistään mustia pahvimukeja, joten halloween -teemaiset mukit saivat kelvata. Muovipillejä ei enää voi suositella käytettäväksi, mutta koska vanhoista koristekätköistäni niitä vielä löytyi, otin pillit käyttöön vielä näitä juhlia varten.

Maljakkoon kuivunut kukkakimppu sopi teemaan juuri hyvin!

Leijuvat kynttilät

Tyttäreni oli bongannut tämän idean kaverinsa syntymäpäiväjuhlilta.

Keräsimme vessapaperi- ja talouspaperirullien hylsyjä, joihin kuumaliimalla teimme kynttilän steariinin kaltaisia valumia. Tämän jälkeen hylsyt maalattiin valkoisella maalilla.

Pieniä patterilla toimivia tuikkuja löytyi Tokmannin alennuslaarista parilla eurolla, joten ne kävivät täydellisesti tulen korvikkeeksi. Teippasin tuikut hylsyihin ja kiinnitin kynttilät langoilla kattoon. Voilá!

Juhlat sattuivat suunnilleen samoihin aikoihin, kuin Suomessa vietetään Halloweenia, joten osan koristeista saattoi jättää myös seuraavalle Halloween -viikonlopulle.

Vinkit helpompaan juhlajärjestelyyn.

  • Aloita järjestelyt vähintään viikkoa ennen ja tee joka päivä yksi pieni asia juhlien eteen.

  • Lapset eivät yleensä vaadi gourmet-illallista, joten säästä stressiä ja osta hyvällä omatunnolla kaupasta helppoja juhlaruokia

  • Aina ei tarvitse olla kakkua! Lapsille kelpaa myös jäätelö ja vaikka donitsit.

  • Ripusta koristeet jo paljon ennen juhlia, niin sinulle jää aikaa muuhun järjestelyyn viimeisinä päivinä.

  • Osta, tai tee pakkaseen valmiiksi tarjoilut, jolloin voit vain nostaa ne juhlapäivänä esille

  • Jätä juhlapäivälle vain välttämättömät asiat, kuten pöydän kattaus ja imurointi.

  • Jos taloudessa on vanhempia lapsia, pyydä heiltä apua juhlaohjelman järjestämiseksi. Yleensä he saattavat jopa innostua toimimaan juhlien tirehtöörin roolissa.

Edellinen
Edellinen

DIY lahja vauvalle

Seuraava
Seuraava

Karibianmeren risteily Miamista Meksikoon